Marraskuun näyttelytiedote


Aino-Kaarina Pajari ja Martti ”Kapa” Kapanen
MATKAN VARRELTA
1.11.–1.12.2013

 
Aino-Kaarina Pajari, taidegraafikko   www.akpajari.com
Jyväskylä

Kukkia, miksi ei.
Vuosikausia tein suurikokoisia, moniosaisia carborundumvedoksia. Hyvä niinkin, mutta loppuhan tuollaiselle mammuttitautisuudelle on joskus tultava, jos ei muuten niin vaihtelun vuoksi. Peltejä maalattiin jo tanssimallakin, julkisesti toreilla ja turuilla. Tuli ikävä kuvaa, että saisi yhden pienen kuvan tehdä rauhassa. Ensin tulivat kaalikeittoainekset, sitten residenssin myötä Pohjois-Yorkshiren maisemat ja nyt nämä oudot kukkaset.
Kameralla kerään aiheet kulkiessa niin kuin olen tehnyt jo kauan. Työhuoneella kuvat siirtyvät paperin kautta vanerille ja monen kaiverrus- ja vedostuskerran jälkeen puupiirros on valmis, kaukana lähtökohdasta, uutena ilmestyksenä.

Puupiirros tekniikkana on minulle nyt sopiva. Hiljaiset kaiverrussessiot imaisevat ajantajun
ja maailman murheet. Tekeminen vie mukanaan ja aina tulee eteen jotakin, joka on vielä
tekemättä, kuvaksi. Olenhan kuvantekijä.

 Pimeän kukka



Martti ”Kapa” Kapanen, valokuvaaja  http://personal.inet.fi/taide/martti.kapanen
Jyväskylä

Valokuvaus on taidetta, joka on aina sidottu tekniseen laitteeseen. Tai ei tosin aina, sillä perusvalokuva neulanreikäkameralla ei tarvitse tekniikkaa, paitsi valonherkän materiaalin kautta.
Olen vuosikymmenten saatossa käynyt läpi monia eri tekniikoita valokuvan tuottamiseen ja aina se on ollut yhtä suuri ihmetyksen aihe, miten kuva tallentuu erilaiselle alustalle.

Pieni lituskainen levy, puhelimeksikin kutsuttu on tuonut valokuvauksen taas kaikkien ulottuville ja
miljoonat uudet kuvat täyttävät sosiaalisen median päivittäin. Tuo ihmeellinen laite on aina mukana ja valmiina tallentamaan arkipäivän tapahtumat. Mietin aikani, voisiko tuo olla väline luovaan työskentelyyn ja opeteltuani sen metkut sain kuin sainkin sen hallintaani. Tämä on se asian ydin, ei antaa tekniikan hallita, vaan ottaa se yhdeksi työvälineeksi, alistaa se osaksi luovaa prosessia.

Näyttelyn kuvat on kuvattu puhelinkameralla tai kamerapuhelimella, ihan miten vain haluatte. Mukana myös kolme solarigrafiaa, joissa kuva valotetaan suoraan mustavalkoiselle valokuvapaperille ja siirretään tietokoneelle, jossa poimitaan valottuneelle materiaalille syntyneet värit. Valotusajat noissa ovat noin kaksi kuukautta.

Kapa (Martti Kapanen) on jyväskyläläinen valokuvataitelija. Hänelle myönnettiin vuonna 2012 valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.

 Elli